lauantai 18. helmikuuta 2012

Helmikuun ajatuksia...

Proppenin menetys tuntuu täällä vahvasti edelleen. Ei ole tainnut olle päivää kun koiraa ei olisi kaivattu ja itkeskelty :( Minkäs teet, elämäni koira meni niin nopealla tahdilla, että eipä tätä voinut uskoa todeksi. Hilla on ollut hieman ihmeissään kun pappa ei olekaan enää seurana, mutta ihmeen hyvin on kuitenkin osannut olla yksin. Odotin paljon pahempaa.

Luottamus on mennyt moneen asiaan ja ihmiseen näissä koirapiireissä kun tietää miten ihmiset puhuvat ja muutenkin miten asiat kääntyvät ihmeellisiksi tiettyjen ihmisten kohdalla. Onko tämä enää normaalia ihmisten käytöstä. Sitä sopii epäillä. Ehkäpä olisi monella syytä katsoa peiliin ja miettiä onko tämä meille kaikille rakas harrastus mennyt hieman liian tiukkapipoiseksi. Aina on kuitenkin joku joka kertoo ne juorut myös niille ihmisille joista juorutaan. Eli tämä kannattaisi pitää mielessä kun toisista puhutaan erittäin kamaliakin asioita. Jos jonkun koiran pitämisestä on huolissaan niin eikö silloin pitäisi tehdä jotain asialle eikä vaan jauhaa pitkin kyliä.

Jokainen näistä ihmettelijöistä on tervetullut tänne katsomaan meidän koiran pitoa. Ei ole vaan ketään näkynyt katselemassa. Voi tulla vaikka yllättäen jos sille tuntuu.

Edelleen haluan pitää tämän harrastuksen hauskana ja kivana kaikinpuolin, mutta taitaapa olla mahdotonta tietyistä ihmisistä johtuen. Minä en halua tästä tehdä mitään hampaat irvessä pisteiden laskemista.. Enkä myöskään lähde näyttelyyn pelkästään voittamaan jotain, vaan lähden sinne rakkaiden ystävieni takia. Heitä näkee muuten liian harvoin. Näyttelyissä tähän on mahdollisuudet paremmat.

Kiitos rakkaat ystävät tuesta tämän kaiken keskellä. Ensi viikolla on reissu Tampereelle, keikkaa katsomaan. Hiihtolomalla suuntaan sitten Rovaniemelle ja toivottavasti piakkoin myös Lappeenrantaan ja tiedän, että näissä kaikissa paikoissa minua arvostetaan vikoineen kaikkineen :)



Tänään kuitenkin lenkkeiltiin Hillan kanssa pitkä lenkki. -25 kiloa on yhteensä  lähtenyt ja yli 50 centtiä ympäri kroppaa. Voin vaan sanoa, että hyvälle tuntuu :) Hillan jenkkakahvat on tällä hetkellä aika suuret, että eiköhän nekin lähde lenkkeilemällä kevään aikana :)






tiistai 14. helmikuuta 2012

Erinomaista ystävänpäivää :)



Viime aikoina ei ole niin iloittu, mutta onneksi elämään on tulossa myös näitä uusia ilon aiheita. Näistä tiedotetaan kun aika on sille oikea. Eli elämä jatkuu. Vaikka menetys olikin suuri niin eihän tässä muutakaan voi. Onneksi elämässä on ystävät, jotka ovat auttaneet jaksamaan tässä myllerryksessä. Näissä asioissa huomaa, ketkä ovat oikeasti niitä tosi ystäviä :) Kiitos tästä heille.

Eli tänään tosiaan on ystävänpäivä, viime vuonna tätä vietettiin vielä kaksikon kera. Tänä vuonna vietetään ystävänpäivää Hillan kanssa kahdestaan. Toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan myös Hillalla on joku ystävä tässä taloudessa.

Iloisiakin asioita tässä onneksi on ollut.. Koiranäyttelyt ovat meillä siis harvassa tänä vuonna. Hillan kanssa ei kuljeta kuin muutamissa näyttelyissä eli aikaa jää muuhunkin tänä vuonna reilummin. Ensi viikolla olisi luvassa Amon Amarth keikkaa Tampereella ja kesälle jo katselinkin muutamia festareita.

Tänä vuonna vietetään siis juhlavuotta, 25 vuotta englanninspringereitä on kuulunut minun elämääni. Tänä vuonna on siis syytä juhlaan vaikka menetyksiäkin on. Juhlien suunnitelmia olen tässä pohtinut ja eiköhän ne toteudukin tässä jossain vaiheessa. Vaikka välillä on tuntunut onko tässä nyt niin juhlanaihetta, mutta onhan tämä rotu ainutlaatuinen ja olen viettänyt suurimman osan elämästäni tämän rodun parissa :)

Heli kesäkuntoon projekti etenee.. neljällä eri kymmenluvulla paino on tullut alaspäin ja senttejäkin on lähtenyt yli 50 :) Eli eiköhän tämä etene sinne loppuunkin asti. 15 kiloa ja ollaan ihanne painossa :) Sittenpä sitä vaan yritetään se paino pitää siinä. No näin jaksaa paremmin, niin eiköhän se innosta siinä asiassa kovasti.

Jännittäviä suunnitelmia siis on täällä meneillään eli seurailkaapa blogia tulevien uutisten kannalta. Minä odotan ainakin näitä uutisia innolla ja tämän lähdettä :) Eiköhän tästä kohta päästä siis tiedottamaan.

Erinomaista ystävänpäivää kaikille!!!


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Syntymäpäivät, jotka menivätkin pieleen :(


18.12.2004-10.2.2012


Keskiviikko iltana 8.2. huomasin Proppenin voivan huonosti. Sen maha oli turvonnut ja se ripuloi reilusti. Olin jo maanantaina soittanut sille antibiootit kun epäilin virtsatietulehdusta. Koira oli siis pissannut sisälle. Koira söi hyvällä ruokahalulla keskiviikkoon asti, mutta siihen se sitten loppui. Maha oli aivan löysällä ja torstai aamuna, minun syntymäpäivänäni suuntasimmekin heti aamusta eläinlääkärille.

Proppen rauhoitettiin röntgen-kuvia varten ja odottelin tuloksia klinikan hälinässä. Verikokeiden ja röntgen kuvien tulos oli musertava. Koiralla oli maksakirroosi ja ennuste todella huono. Olisi voinut yrittää lääkitä koiraa ja syöttää maksavikaisen koiranruokaa. Mutta itse koira päätti toisin. Torstai iltana ja perjantai aamuna mikään ei kestänyt enää sisällä. Ei vesi eikä ruoka. Päätös oli tehtävä ja Proppen lähti 10.2. viimeiselle matkalleen sateenkaari sillalle.

Viimeinen suudelma hyvästiksi


Kun kuulin uutisen torstaina niin en uskonut korviani. Sain koiran kuitenkin takaisin autoon. Ajoin lähes hysteerisenä takaisin kotiin kun tiesin mitä lähipäivät toisivat tullessaan. Elämäni koira jouduttaisiin laittamaan viimeiselle matkalleen aivan liian aikaisin. Miten näin muutamassa päivässä voi tapahtua näin paljon. Vielä alkuviikosta koira oli normaali ja hyppelehti sinne tänne onnellisena. Loppuviikosta jouduimmekin jo sitten tekemään päätöksiä sen elämästä. Elämä ei todella ole reilua välillä. Syntymäpäivälahja oli siis vallan kamala.

Proppen oli koira joka voitti puolelleen niin ihmiset kuin yleensä toiset koiratkin. Hilla palvoi isoisäänsä silmittömästi. Proppen oli mukana monen junior handlerin kisoissa ja harjoituskoirana. Myös muut ihmiset ihastuivat sen vilpittömään ja persoonalliseen luonteeseen. Proppenin fanilauma kasvoi vuosi vuodelta suuremmaksi. Koira joka valloitti puolelleen helposti myös ei koiraihmiset.



Proppen rakasti käydä näyttelyissä. Siellä se sai kaiken huomion ja ihailun itselleen. Vielä viime kesänä siitä kirjoitettiin arvosteluita, joissa sen esiintymistä ja kehäkäyttäytymistä ylistettiin. Se rakasti myös matkustamista, autoilu oli sen mielestä todella ihanaa. Hotelleissa sen kanssa oli helppoa, se ei haukkunut eikä siitä ollut kenellekään häiriötä. Helppo ja rakastettava koira kaikin puolin.

Viimeiseksi näyttelyksi Proppenille jäi Kajaanin näyttely, jossa se oli paras uros 4. Viimeisin suurin saavutus oli varmastikin junior handler SM2 ja Best of the Best Helsingissä Jenny Jakkilan kanssa. Olipa harmi etten lähtenyt kisaa katsomaan. Mutta mistäpä tätä olisi voinut tietää etukäteen :(

Koti oloissa koira oli mitä helpoin. Se oli kuin ihmisen ajatus. Se oli siellä missä minäkin. Eikä sen tekemisiin pahemmin tarvinnut puuttua. Oli se vaan mamman jalanlämmitin numero yksi. Reilukaveri, jonka kanssa oli ilo maata sohvalla tai tehdä jotain.

Itkusta ei ole tullut loppua viime päivinä. Aina muistuu jostain mieleen kuitenkin koirien ykkönen.. Muistot onneksi jäävät elämään Proppenin jälkeläisissä. Proppenia jäi syvästi kaipaamaan minä ja Hilla.. Plus muut taustajoukot. Poikani kasvoi myös koiran kanssa, joten hänellä on koiraa myös kova ikävä. Kiitos tuhannesti Ulla, että annoit tämän koira minun iloksi. En olisi koskaan voinut parempaa koiraa toivoa. Proppen vei minun sydämen ensi hetkestä lähtien <3


Hyvää matkaa rakkaani sinne sateenkaarisillalle.. Lähdit ihan liian aikaisin...Toivottavasti vielä tavataan..


sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pohdintoja pakkasessa :)

Hillan astutusta on tullut pohdittua jo pidemmän aikaa. Ehkä ja huom. Ehkä saamme niitä pentuja kevään aikana tai sitten ei :) Mutta kyllä niin toivoisin saavani taas pikku punatassuja tähänkin taloon. Toivon todella, että suunnitelmat tällä kertaa onnistuisivat. Viime pennuistahan on jo aikaa liian pitkään.. Edelliset ovat siis syntyneet vuonna 2008 eli olisihan tuo aika niitä pikkuisia saada tähän taloon. Toivossa on hyvä elää vai mitenkä se oikein meni :) Tällä hetkellä urosta Hillalle on pohdittu Ruotsin maalta ja toivotaan, ettei tämän uroksen käyttämiseen mitään suurempaa estettä löydy. Tulen tiedottamaan tästä piakkoin kuinka tässä käy.

Uros etsintää on harrastettu vähän muillekin roduille tässä ja myös omallekin rodulle. Eiköhän näillekin saada piakkoin päätöstä tässä kuhan kevät etenee. Eli kesällä on sitten paljon pikku puppeja tiedossa läheisten ystävien koirille. Eli kevättä ja kesää odotellessa.

Ulkona paukkuu tällä hetkellä miinus 25 asteen pakkanen. Hurr.. Kylmä siis todella on. Lenkkeilykin on vähän niin ja näin kun nenäkin jäätyy kun se tuosta ovesta ulos pistää. Uuneja on lämmitetty urakalla, että lämpö tässä talossa säilyy. Ei täällä sisällä ainakaan vielä niin kylmää ole ollut. Teetä juoden ja kynttilöitä poltellen säilyy lämpimät ajatukset ainakin mielessä.

Ulkona on kuitenkin jonkin verran oltu kera koirien. Tänään ainakin oli todella upea keli, vaikka olikin kylmä. Tässä voitte katsoa muutaman kuvan päivän leikeistä pihalla ja linkeistä kuvia voi kurkistaa lisää.




Koulun asiat ovatkin sitten hyvällä mallilla. Tänään on palautettu pari viimeistä tehtävää ja tällä hetkellä kaikki pitäisikin olla tehtynä. Toivotaan vaan hyviä numeroita tai no kuhan ovat edes läpi. Nythän koulussa alkaakin sitten kevät jakso. Ensi viikolla onnneksi on suhteellisen vähän koulua. Eli vain kolmena päivänä. Muuten ohjelmaa on kyllä ensi viikollekin suotu, mutta toivotaan, ettei koulusta ole sitten ohjelmaa liikaa.

Hillalla on kivaa

Valokuvia on tullut muokkailtua taas urakalla. Viikko sitten otettiin luokkakaverini bändin kuvia koululla perjantai iltana. Sairastako.. nooh, mutta kivaa. Hienoja kuvia saatiinkin aikaiseksi. Toivottavasti ne myös bändille kelpaavat. Tänään sain muokattua kuvista valmiita nettiä varten. Katsotaan tulevatko takaisin vielä :) Kuvien muokkailua olisikin paljon edessä tässä vielä. Mutta kuhan aina kerkeää niin tekee näitä alta pois. Kameran varustelun laajentaminen on alkanut nostaa taas päätään, mutta minkäs teet.. Ehkäpä joku päivä vielä on on varaa ostella tuohonkin kapistukseen lisää kaikennäköistä.

Heli kesäkuntoon projekti on myös saanut alkunsa. -20 kiloa tuli pudotettua siis kesän ja syksyn aikana. Suurin vaikutus tähän on varmastikin uusi kilpirauhaslääkitys, joka auttaa jaksamaan. Ei muuten olisi kyllä tälläiset onnistuneet. No nyt sitten jäljellä olisi melkein toiset 20 kiloa. Katsotaan kuis tässä käy, mutta toivottavasti jossain vaiheessa voi sanoa olevansa tuon 40 kiloa kevyempi Heli :) Keväällä on muutenkin kivempi taas liikkua tuolla kun alkaa olemaan valoisampaa myös iltaisin. Suksetkin käyn ensi viikolla ostamassa eli sittenpä sitä hiihdellään myös ympäri Jakokoskea.

Kevään näyttelyitäkin on tässä tullut suunniteltua. Katsotaan nyt mihin asti sitä mennään ja millä kokoonpanolla.

Tällä hetkellä odotellaan ensi perjantaita, toivottavasti loistavaa keikkaa ja siihen myös kivaa seuraa  :)

lauantai 14. tammikuuta 2012

14.1.2012 Kajaanin kansainvälinen koiranäyttely

Heti aamulla näyttelypäivä alkoi todella kivasti kun nukuin pommiin. Ilmeisesti en herää tuon puhelimen herätykseen. Nooh.. pikavauhtia koira ja tavarat autoon ja kun tuli hiustenlaiton vuoro niin hävisi sähköt :/ No onneksi vain kymmeneksi minuutiksi. Tunnin myöhässä pääsin sitten ajelemaan Kajaania kohti järkyttävässä kelissä. Tiekin oli aika huonona, mutta perille selvittiin.  Eikä matkaan edes mennyt sitten loppujen lopuksi kovinkaan pitkään.

Lumi on viime päivinä tehnyt tehtävänsä. Sitä on kasaantunut puiden päälle ja muutenkin sitä nyt riittää. Eli siksi sähköt pätkivät tällä kertaa. Myös tiellä lentää lunta ajaessa. Eli kunnon pakkaslunta ja kun joku ajaa edellä näkyvyys on todella heikko.

Talvista maisemaa Jakokoskelta

Kajaanissa erinomaista jälleen kerran parkkiin ohjaus ja purkupaikka. Eipähän tarvinnut kaukaa vetää häkkiä sisään. Kehäkin tällä kertaa lähellä ulos käyntiä. Eli nopeasti sain tavarat kehän laidalla pukattua.  Tänä vuonna ei edes hiekka niin pölynnyt kuin edellisinä vuosina.

Ensin trimmailtiin Roo kehäkuntoon ja sen jälkeen myös katseltiin hieman Pekun trimmiä. Karvaahan noista molemmista sitten lähti. Mutta kai se trimmaus sitten myös kannatti.

Tuomarina tänä vuonna toimi Erna-Brit Nordin Ruotsista ja enkkujahan oli ilmoitettu 45 kappaletta eli aika reilu määrä.

Ensimmäisena menimme kehään hieman kiirellä Pekun (Grouseseeker's Frosty Fun) kanssa. Peku esiintyi iloisesti vaikka vähän jännittikin. Peku saikin erin ja voitti junioriluokan saaden SA:n. Pekun velipoika Tonni (Grouseseeker's Frosty King) tuli toiseksi luokassa. Omistamme Peku pojan Kaisu Wilhelmssonin kanssa, joten herrahan asustaa Rovaniemellä. Oli kyllä ilo nähdä koiraa pitkästä aikaa. Kun en ollut nähnyt sitä sitten puppe aikojen. Toivottavasti tässä nähdään nyt sitten useamminkin Pekun kanssa.

Grouseseeker's Frosty King "Tonni" Omistaja Janika Kuusijärvi ja Marjaana Määttälä
Avoimessa luokassa kisasi Laura Liikalan Diego (New Design's X-cellent Chance). Diego sai luokastaan SA:n.

Valioluokassa olikin kova kilpailu. 7 valioluokan urosta oli tullut paikalle. Proppen (Rowntree Jack In The Box) voitti luokkansa SA:n kera ja toiseksi tuli Laura Tenhusen Romi (Wastage's Best Allround), Romikin sai SA:n. Romi ja Proppen olivatkin ainoat valiopojat, jotka olivat tänään sa:n arvoisia tuomarin mielestä.

Paras uroksessa sitten Diego sijoittui toiseksi saaden viimeisen sertinsä. Paljon onnea Laura!!! Diego sai myös vara-Cacibin. Proppen sijoittui paras uros kisassa neljänneksi. Romi ja Peku jäivät tällä kertaa ilman sijoitusta.

Nartuissa ei sitten pahemmin sijoituksia tullut :) Mutta kokemusta senkin edestä. Peku osallistui vielä ROP-juniori kisaan ja kisassa kaunis narttu voitti. Peku siis myös VSP-juniori.

Proppen osallistui vielä iltapäivällä junior handler kilpailuun Elli Ristiharjun kanssa, mutta tällä kertaa ei sijoitusta tullut.



Grouseseeker's Frosty Fun "Peku" Omistajat Kaisu Wilhelmsson ja Heli Tolvanen
Odotan jatkossa kovasti Pekun näyttelyitä. Erikoinen väritys päässä ei taida haitata tuomareitakaan. On se vaan hieno mies :) Eiköhän sen kanssa kierretäkin tänä vuonna sitten muutama näyttely.

Olipas taas kiva nähdä paljon saman henkisiä ystäviä näyttelypaikalla. Meitä alkaa olemaan aika iso porukka. Eikä ole tiukkapipoista touhua tämä meidän homma. Tiukkapipot voi jäädä kotiin. Team iloiset hölmöt ei jaksa stressata edelleenkään :D Kiitos kaikille kivasta päivästä ja osa voi ottaa sitten rennomman menon messiin ensi kerralla, eikös vaan?

Takaisin päin ajellessa ajeltiinkin sitten kivassa letkassa, mutta onneksi ihmiset tajusivat jättää kunnon turvavälit. Kotiin tultuanin kävin sitten syömässä kaverin kanssa Amarillossa. Kyseinen annos oli vaan ihan erilainen kuin Kuopion amarillossa. Pettymys sinänsä :/ Nooh.. kokin näkemys oli se ja eipä tuo huonoa ollut tuokaan, vaan hieman liian mausteista settiä minun makuuni tällä kertaa.




TULOKSET:


Grouseseeker's Frosty Fun ERI/1 SA VSP-juniori
Grouseseeker's Frosty King ERI/2
New Design's X-cellent Chance ERI/1 SA PU2 SERT vara-CACIB
Rowntree Jack In The Box ERI/1 SA PU4
Wastage's Best Allround ERI/2 SA
New Design's X-ample For You ERI/4




keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Uusi vuosi ja uudet kujeet, vai miten se meni :)

Nythän se on jo vuosi 2012. Eipähän tuo maailma taas minnekään muuttunut. Uusi vuosi tuli vietettyä vähän erilaisin menoin. Yleensähän sitä on tullut baarilla oltua, mutta tänä vuonna istuttiin laavulla paistaen makkaraa upean tähtitaivaan alla, pakkassäässä. Näin voisi viettää useamminkin aikaa. Oli paljon kivempaa kuin missään baarilla tungoksessa. Tuli myös tehtyä ihme aamuyöstä, että kävin saunassa :) No tulipahan käytyä, mutta tuskimpa ihan äsken olen menossa uudestaan.

Amon Amarthin keikalle tuli varattua lipua helmikuun loppuun, eli pari näyttelyä jää sitten välistä sieltä helmikuun lopusta. No onneks näitä näyttelyitä tulee ja menee :) Eipähän noilla oo mitään saavutettavaakaan enää näytelmistä, siis noista pikku ryhmiksistä. Mutta sitten voikin ilmoittaa koiransa johonkin toiseen näytelmään :)

Ei jää koiranäyttelytkään väliin kun huomasin, että katselin koko ajan väärää kuukautta :) Eli mennäänpä sitten keikalle ja myös sinne koiranäyttelyyn. Että tämä huomio vaan tähän väliin :D Pitäisköhän opetella vaikka lukemaan :D :D

Uusi vuosi alkoi erilaisesti, eli onkohan tästä tulossa erilainen vuosi. Ainakin on aktiivisempi olo heti kun on vähänkin valoisampaa ja varmaan myös levännyt olo loman jälkeen. Lomalla tuli oikeasti kyllä rentoiltua ja levättyä. Kerrankin näin. Nyt näkeekin, että sitä tässä varmasti kaipasikin.

Päätökseni lenkkeilystä otsalampun valossa myös käy toteen. Näin päätin, eipähän mua siellä syö kuin joku susi :) Koirat eivät kyllä aina niin tykkää pimeällä kävellä, mutta eipähän sitä niiltä kysytäkään :) Käveleevät sitten sen minkä käveleevät :)

Tein yhden ainoan uudenvuoden lupauksen, siivous voisi kuulua hieman useammin taas suunnitelmiin. Tällä hetkellä onneksi on lunta niin siivoaminen on huomattavasti paljon helpompaa :) Koirillakaan ole mitään ihmeellisiä karvanlähtöjä, mutta ainahan niistä jonkin verran sitä lähtee. Mutta pääasia ettei pihamaa kantaudu sisälle. Hiekkapihan haittapuolia.. Siihen kun sais jonkun katteen joskus :)

Olen myös tälle vuotta lupautunut match show tuomariksi, olen kieltäytynyt tuomaroinneista lähes kymmenen vuotta. Nyt sitten taas lähdetään tuomaroimaan, mutta Kuopioon :) Kiitosta vaan Lauralle kutsusta. Eli tervetuloa vaan sinne match showhun 7.1.2011, ilmoittautuminen alkaa klo 10.00. Tarkemmin tietoja voi kysellä minulta :) ja löytyy tiedot myös Kuopion palvelus ja seurakoiraharrastajien sivuilta.

Tällä hetkellä istun äänen tunneilla. Eli aikaa oli kirjoitella myös blogia :) 

Erinomaista uutta vuotta 2012 kaikille!!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Kaikki päivät eivät taida mennä ihan putkeen...

Päivähän alkoi loistavasti kun olin koko yön pyörinyt lähes sängyssä muutaman tunnin unilla sitten piti raahautua ensin pojan kanssa hammaslääkäriin ja siitä sitten vielä koululle. Koululla olikin odottamassa videoilmaisun tunnit, nehän menikin leppoisasti.  Ruokailussa tuli taas karu totuus ilmi koulun ruuasta kun voin todeta, ettei ruoka taaskaan maistunut yhtään miltään. Se kuulemma yritti olla kermaista broilerikastiketta. Mutta siihen oli vielä tungettu herneet. Joku olis voinut myös kaataa vähän mausteita sekaan koko soppaan. No onneks kuitenkin syötävää, että sai jotain syötyäkin.

Seuraavana olikin vuorossa enkun tunnit, joita kaikki niin odottaa ;) Onneksi tällä kertaa oli tarjolla ihan jotain asiaakin :)

Kaupan kautta kotiin..

... Mutta karu totuushan paljastui heti ovella. Ovi auki niin haju löi vastaan. Eilen siivottu kämppä ja koirilla ripuli :/ Yllättävää, että siivouksen jälkeen käy näin. No eipähän voi syyttää kuin itseään kun eilen viskasin pihalle roskapussiin odottelemaan oven taakse viemistä. Niin unohdin sen sinne. Tuloksena siis revitty ja puoliksi syöty pussi ympäri pihamaata :( Todella ärsyttävää... No keräsin kaiken takaisin pussiin, mutta ilmeisesti tehokaksikko oli kerennyt jotain vetämään kitusiinsa huolella ripulin määrästä päätellen.

Eli koulusta tullessa siivottiin talo uudestaan, pestiin koirat ja sitten huomattiin myös ettei nettitoimi. Palasi onneksi toimintaan kuitenkin illan mittaan sentään. Pieni yhtiö on suuri etu, sillä kaikki häiriöt korjataan välittömästi.

Kyllä sitä muutaman kerran aina miettii siivotessaan, että onko tässä niin järkeä :) Nooh, mitäpä sitä ei koiriensa eteen tekisi ja niiden jälkiä siivoilisi. Mutta kyllä siinä aina meinaa huumori loppua. Suurin huolihan on aina, että ovat vetäneet kitusiinsa sitten jotain sellaista, mikä vaatii eläinlääkäri käynnin. Onneks tällä hetkellä näyttää sille, että molemmat toipuuvat pikavauhtia.

Pesun jälkeen molemmilla oli huutava nälkä ainakin. Pompittiin tasajalkaa odottelemassa ruokaa. Ruokakin maistui, joten tällä hetkellä voi sanoa. Että tuskimpa tässä mitään suurempaa hätää on.

Kuviakin luvassa pesutapahtuman jälkeen. Lisäilen kun kerkeän lisäilemään :) Kuvia odottaisi muutenkin iso läjä.. Tentteihin lukemistakin olisi jne.. huoh.. Milloinkahan sitten olisi päivä, että ei tarvitisi tehdä jotain ihmeellistä niin kerkeisi tekemään muutakin :D

Mutta päätin, että huomenna on hyvä päivä!!!