Uros etsintää on harrastettu vähän muillekin roduille tässä ja myös omallekin rodulle. Eiköhän näillekin saada piakkoin päätöstä tässä kuhan kevät etenee. Eli kesällä on sitten paljon pikku puppeja tiedossa läheisten ystävien koirille. Eli kevättä ja kesää odotellessa.
Ulkona paukkuu tällä hetkellä miinus 25 asteen pakkanen. Hurr.. Kylmä siis todella on. Lenkkeilykin on vähän niin ja näin kun nenäkin jäätyy kun se tuosta ovesta ulos pistää. Uuneja on lämmitetty urakalla, että lämpö tässä talossa säilyy. Ei täällä sisällä ainakaan vielä niin kylmää ole ollut. Teetä juoden ja kynttilöitä poltellen säilyy lämpimät ajatukset ainakin mielessä.
Ulkona on kuitenkin jonkin verran oltu kera koirien. Tänään ainakin oli todella upea keli, vaikka olikin kylmä. Tässä voitte katsoa muutaman kuvan päivän leikeistä pihalla ja linkeistä kuvia voi kurkistaa lisää.
![]() |
| Hillalla on kivaa |
Valokuvia on tullut muokkailtua taas urakalla. Viikko sitten otettiin luokkakaverini bändin kuvia koululla perjantai iltana. Sairastako.. nooh, mutta kivaa. Hienoja kuvia saatiinkin aikaiseksi. Toivottavasti ne myös bändille kelpaavat. Tänään sain muokattua kuvista valmiita nettiä varten. Katsotaan tulevatko takaisin vielä :) Kuvien muokkailua olisikin paljon edessä tässä vielä. Mutta kuhan aina kerkeää niin tekee näitä alta pois. Kameran varustelun laajentaminen on alkanut nostaa taas päätään, mutta minkäs teet.. Ehkäpä joku päivä vielä on on varaa ostella tuohonkin kapistukseen lisää kaikennäköistä.
Heli kesäkuntoon projekti on myös saanut alkunsa. -20 kiloa tuli pudotettua siis kesän ja syksyn aikana. Suurin vaikutus tähän on varmastikin uusi kilpirauhaslääkitys, joka auttaa jaksamaan. Ei muuten olisi kyllä tälläiset onnistuneet. No nyt sitten jäljellä olisi melkein toiset 20 kiloa. Katsotaan kuis tässä käy, mutta toivottavasti jossain vaiheessa voi sanoa olevansa tuon 40 kiloa kevyempi Heli :) Keväällä on muutenkin kivempi taas liikkua tuolla kun alkaa olemaan valoisampaa myös iltaisin. Suksetkin käyn ensi viikolla ostamassa eli sittenpä sitä hiihdellään myös ympäri Jakokoskea.
Kevään näyttelyitäkin on tässä tullut suunniteltua. Katsotaan nyt mihin asti sitä mennään ja millä kokoonpanolla.
Tällä hetkellä odotellaan ensi perjantaita, toivottavasti loistavaa keikkaa ja siihen myös kivaa seuraa :)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti