Helmikuun ajatuksia...

Proppenin menetys tuntuu täällä vahvasti edelleen. Ei ole tainnut olle päivää kun koiraa ei olisi kaivattu ja itkeskelty :( Minkäs teet, elämäni koira meni niin nopealla tahdilla, että eipä tätä voinut uskoa todeksi. Hilla on ollut hieman ihmeissään kun pappa ei olekaan enää seurana, mutta ihmeen hyvin on kuitenkin osannut olla yksin. Odotin paljon pahempaa.

Luottamus on mennyt moneen asiaan ja ihmiseen näissä koirapiireissä kun tietää miten ihmiset puhuvat ja muutenkin miten asiat kääntyvät ihmeellisiksi tiettyjen ihmisten kohdalla. Onko tämä enää normaalia ihmisten käytöstä. Sitä sopii epäillä. Ehkäpä olisi monella syytä katsoa peiliin ja miettiä onko tämä meille kaikille rakas harrastus mennyt hieman liian tiukkapipoiseksi. Aina on kuitenkin joku joka kertoo ne juorut myös niille ihmisille joista juorutaan. Eli tämä kannattaisi pitää mielessä kun toisista puhutaan erittäin kamaliakin asioita. Jos jonkun koiran pitämisestä on huolissaan niin eikö silloin pitäisi tehdä jotain asialle eikä vaan jauhaa pitkin kyliä.

Jokainen näistä ihmettelijöistä on tervetullut tänne katsomaan meidän koiran pitoa. Ei ole vaan ketään näkynyt katselemassa. Voi tulla vaikka yllättäen jos sille tuntuu.

Edelleen haluan pitää tämän harrastuksen hauskana ja kivana kaikinpuolin, mutta taitaapa olla mahdotonta tietyistä ihmisistä johtuen. Minä en halua tästä tehdä mitään hampaat irvessä pisteiden laskemista.. Enkä myöskään lähde näyttelyyn pelkästään voittamaan jotain, vaan lähden sinne rakkaiden ystävieni takia. Heitä näkee muuten liian harvoin. Näyttelyissä tähän on mahdollisuudet paremmat.

Kiitos rakkaat ystävät tuesta tämän kaiken keskellä. Ensi viikolla on reissu Tampereelle, keikkaa katsomaan. Hiihtolomalla suuntaan sitten Rovaniemelle ja toivottavasti piakkoin myös Lappeenrantaan ja tiedän, että näissä kaikissa paikoissa minua arvostetaan vikoineen kaikkineen :)



Tänään kuitenkin lenkkeiltiin Hillan kanssa pitkä lenkki. -25 kiloa on yhteensä  lähtenyt ja yli 50 centtiä ympäri kroppaa. Voin vaan sanoa, että hyvälle tuntuu :) Hillan jenkkakahvat on tällä hetkellä aika suuret, että eiköhän nekin lähde lenkkeilemällä kevään aikana :)

Erinomaista ystävänpäivää :)

Viime aikoina ei ole niin iloittu, mutta onneksi elämään on tulossa myös näitä uusia ilon aiheita. Näistä tiedotetaan kun aika on sille oikea. Eli elämä jatkuu. Vaikka menetys olikin suuri niin eihän tässä muutakaan voi. Onneksi elämässä on ystävät, jotka ovat auttaneet jaksamaan tässä myllerryksessä. Näissä asioissa huomaa, ketkä ovat oikeasti niitä tosi ystäviä :) Kiitos tästä heille.

Eli tänään tosiaan on ystävänpäivä, viime vuonna tätä vietettiin vielä kaksikon kera. Tänä vuonna vietetään ystävänpäivää Hillan kanssa kahdestaan. Toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan myös Hillalla on joku ystävä tässä taloudessa.

Iloisiakin asioita tässä onneksi on ollut.. Koiranäyttelyt ovat meillä siis harvassa tänä vuonna. Hillan kanssa ei kuljeta kuin muutamissa näyttelyissä eli aikaa jää muuhunkin tänä vuonna reilummin. Ensi viikolla olisi luvassa Amon Amarth keikkaa Tampereella ja kesälle jo katselinkin muutamia festareita.

Tänä vuonna vietetään siis juhlavuotta, 25 vuotta englanninspringereitä on kuulunut minun elämääni. Tänä vuonna on siis syytä juhlaan vaikka menetyksiäkin on. Juhlien suunnitelmia olen tässä pohtinut ja eiköhän ne toteudukin tässä jossain vaiheessa. Vaikka välillä on tuntunut onko tässä nyt niin juhlanaihetta, mutta onhan tämä rotu ainutlaatuinen ja olen viettänyt suurimman osan elämästäni tämän rodun parissa :)

Heli kesäkuntoon projekti etenee.. neljällä eri kymmenluvulla paino on tullut alaspäin ja senttejäkin on lähtenyt yli 50 :) Eli eiköhän tämä etene sinne loppuunkin asti. 15 kiloa ja ollaan ihanne painossa :) Sittenpä sitä vaan yritetään se paino pitää siinä. No näin jaksaa paremmin, niin eiköhän se innosta siinä asiassa kovasti.

Jännittäviä suunnitelmia siis on täällä meneillään eli seurailkaapa blogia tulevien uutisten kannalta. Minä odotan ainakin näitä uutisia innolla ja tämän lähdettä :) Eiköhän tästä kohta päästä siis tiedottamaan.

Erinomaista ystävänpäivää kaikille!!!

Syntymäpäivät, jotka menivätkin pieleen :(

18.12.2004-10.2.2012

Keskiviikko iltana 8.2. huomasin Proppenin voivan huonosti. Sen maha oli turvonnut ja se ripuloi reilusti. Olin jo maanantaina soittanut sille antibiootit kun epäilin virtsatietulehdusta. Koira oli siis pissannut sisälle. Koira söi hyvällä ruokahalulla keskiviikkoon asti, mutta siihen se sitten loppui. Maha oli aivan löysällä ja torstai aamuna, minun syntymäpäivänäni suuntasimmekin heti aamusta eläinlääkärille.

Proppen rauhoitettiin röntgen-kuvia varten ja odottelin tuloksia klinikan hälinässä. Verikokeiden ja röntgen kuvien tulos oli musertava. Koiralla oli maksakirroosi ja ennuste todella huono. Olisi voinut yrittää lääkitä koiraa ja syöttää maksavikaisen koiranruokaa. Mutta itse koira päätti toisin. Torstai iltana ja perjantai aamuna mikään ei kestänyt enää sisällä. Ei vesi eikä ruoka. Päätös oli tehtävä ja Proppen lähti 10.2. viimeiselle matkalleen sateenkaari sillalle.

Viimeinen suudelma hyvästiksi

Kun kuulin uutisen torstaina niin en uskonut korviani. Sain koiran kuitenkin takaisin autoon. Ajoin lähes hysteerisenä takaisin kotiin kun tiesin mitä lähipäivät toisivat tullessaan. Elämäni koira jouduttaisiin laittamaan viimeiselle matkalleen aivan liian aikaisin. Miten näin muutamassa päivässä voi tapahtua näin paljon. Vielä alkuviikosta koira oli normaali ja hyppelehti sinne tänne onnellisena. Loppuviikosta jouduimmekin jo sitten tekemään päätöksiä sen elämästä. Elämä ei todella ole reilua välillä. Syntymäpäivälahja oli siis vallan kamala.

Proppen oli koira joka voitti puolelleen niin ihmiset kuin yleensä toiset koiratkin. Hilla palvoi isoisäänsä silmittömästi. Proppen oli mukana monen junior handlerin kisoissa ja harjoituskoirana. Myös muut ihmiset ihastuivat sen vilpittömään ja persoonalliseen luonteeseen. Proppenin fanilauma kasvoi vuosi vuodelta suuremmaksi. Koira joka valloitti puolelleen helposti myös ei koiraihmiset.

Proppen rakasti käydä näyttelyissä. Siellä se sai kaiken huomion ja ihailun itselleen. Vielä viime kesänä siitä kirjoitettiin arvosteluita, joissa sen esiintymistä ja kehäkäyttäytymistä ylistettiin. Se rakasti myös matkustamista, autoilu oli sen mielestä todella ihanaa. Hotelleissa sen kanssa oli helppoa, se ei haukkunut eikä siitä ollut kenellekään häiriötä. Helppo ja rakastettava koira kaikin puolin.

Viimeiseksi näyttelyksi Proppenille jäi Kajaanin näyttely, jossa se oli paras uros 4. Viimeisin suurin saavutus oli varmastikin junior handler SM2 ja Best of the Best Helsingissä Jenny Jakkilan kanssa. Olipa harmi etten lähtenyt kisaa katsomaan. Mutta mistäpä tätä olisi voinut tietää etukäteen :(

Koti oloissa koira oli mitä helpoin. Se oli kuin ihmisen ajatus. Se oli siellä missä minäkin. Eikä sen tekemisiin pahemmin tarvinnut puuttua. Oli se vaan mamman jalanlämmitin numero yksi. Reilukaveri, jonka kanssa oli ilo maata sohvalla tai tehdä jotain.

Itkusta ei ole tullut loppua viime päivinä. Aina muistuu jostain mieleen kuitenkin koirien ykkönen.. Muistot onneksi jäävät elämään Proppenin jälkeläisissä. Proppenia jäi syvästi kaipaamaan minä ja Hilla.. Plus muut taustajoukot. Poikani kasvoi myös koiran kanssa, joten hänellä on koiraa myös kova ikävä. Kiitos tuhannesti Ulla, että annoit tämän koira minun iloksi. En olisi koskaan voinut parempaa koiraa toivoa. Proppen vei minun sydämen ensi hetkestä lähtien <3


Hyvää matkaa rakkaani sinne sateenkaarisillalle.. Lähdit ihan liian aikaisin...Toivottavasti vielä tavataan..