sunnuntai 29. toukokuuta 2011

29.5.2011 Sysmän ryhmänäyttely

Saavuimme tosiaan Sysmään jo edellisenä iltana. Siinä sitten illan ratoksi otettiin muutamat neuvoa antavat ja kun menin hotellin parvekkeelle tupakalle niin alkoi tapahtua. Kukaan ei kylläkään tainnut huomata minun olevan siellä parvekkeella eli sai seurata tapahtumia rauhassa.

Eräs vanhempi herra lähestyi hotellia laukku kourassaan ja hän vastaan tuli sitten eräs nuori mies joka alkoi huutamaan tuolle vanhemmalle miehelle, että ei tänne tartte tulla kun on noin humalassa. Mies ei vaikuttanut edes olevan humalassa, mutta ehkä hieman hidasliikkeinen. Mutta varmaan tämä ikäkin teki sen. Tämä pihalle tullut nuori mies sitten tyrkkäsi tätä vanhempaa miestä, sillä seurauksella, että miehen pää osui suoraan kovaan asfalttiin. Mies jäi siihen makaamaan ja yritti soittaa itselleen apua.

Tässä vaiheessa portsari (nainen) tuli pihalle ja nappasi tältä mieheltä tämän puhelimen ja huuti, että tänne ei noin humalassa ole asiaa ja mies yritti selittää, että yöpymään hän olisi tulossa. Mies ei päässyt ylös, mutta ketään ei se tuntunut kiinnostavan. Lopulta tämä närkästänyt portsari jopa soitti ambulanssiin, joka onneksi tulikin sitten vauhdilla. Kovasti väitettiin ambulanssi miehille, että miehellä ei ollut kännykkää eikä mitään mukana. Ambulanssi meni menojaan ja tyytyväinen portsari jatkoi iltaansa.

Tälläistä siis Sysmässä...

Muutama kuva Sysmän näyttelystä

No näyttelypaikalle onneksi oli lyhyt matka kerrankin aamulla ja telttakin oli jo pystyssä kun saavuimme paikalle. Kiltti Johanna roudarimme oli jo sen kasannut. Tuomarina toimi Paula Rekiranta. Tällä kertaa oli tarjolla vain kakkos sijoja. Eli "Proppen" Rowntree Jack In The Box oli paras uros kakkonen ja "Hilla" Grouseseeker's Summer Sunstar paras narttu kakkonen Laura Tenhusen esittämänä :) Kiitos Lauralle Hillan esittämisestä."Romi" Wastage's Best Allround voitti luokkansa, mutta ei saanut SA:ta. Minä urheilin tällä kertaa Roon kanssa kehässä :) Kiitos tytöille mahtavasta seurasta koko viikonlopun ajalta ja samoin Jannelle kiitos hienoista kuvista ja hyvästä seurasta!

Pääsimme ajoissa lähtemään kotimatkalle. Päätimme ajaa sen verta tyttöjen kanssa samaa matkaa, että voimme käydä syömässä yhdessä. No ajelimme siis hieman eri reittiä kotia kohti ja törmäsimme matkalla Rapalan kalliot ja luolat kylttiin. Molemmat olivat tässä vaiheessa jo niin väsyneitä, että tauko oli paikallaan. Kävimme ihastelemassa tätä paikkaa, joka olikin sitten ihan lähellä tietä. Piristi kummasti ja voimme sen jälkeen jatkaa kotia kohti vähän virkeämpinä kuskeina.  Tässä kuvia Rapalan kallioista ja luolista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti