lauantai 7. toukokuuta 2011

7.5.2011 Tohmajärven ryhmänäyttely

Tuomarina toimi Nils Molin.

Jo perjantaina Johanna ja Laura Tenhunen ajelivat Jakokoskelle. Juttua riitti taas iltamyöhään asti koiranlaiton lomassa. Onneksi kehät olivat aika myöhään, joten ei tarvinnut kovin aikaiseen aamusta herätä. Tukevan aamiaisen ja kera kahvin. Suuntasimme Tohmajärvelle.

Näyttelyhallissa oli perinteisen huono ilma. Eli happi ei meinannut kulkea mihinkään suuntaan. Ensimmäisenä kehään suuntasi "Romi" Wastage's Best Allround. Romi voitti luokkansa ja sijoittui paras uros luokassa kolmanneksi saaden vara-Sertin. Proppen Rowntree Jack In The Box sijoittui toiseksi uroksissa.

Nartuissa ensin kehään starttasi "Hilla" Grouseseeker's Summer Sunstar. Hilla voitti luokkansa ja lopulta koko nartut, saaden viimeisen sertinsä. Siru voitti käyttöluokan ja sijoittui nartuissa jälleen toiseksi saaden sen iänikuisen vara-Sertin :) Lauralla siis tänään totaalinen vaaleansinisten ruusukkeiden päivä!

Hilla oli sitten Nils Molinin valinta rotunsa parhaaksi. Ryhmissä ei sitten sijoitusta tullut, mutta kuitenkin hyvä esiintyminen oli plussaa. Miinus puoleksi näyttelystä jäi kuuluttajan ihme huutelut ihmisille. Asiansa varmaan voisi esittää kauniimminkin. Tästä kuulimmekin paljon palautetta kehän laidalla. Toivottavasti tällainen meno ei tässä näyttelyssä jatku.

ROP Grouseseeker's Summer Sunstar, judge Nils Molin and VSP Alfalex History Maker



Kiitos tytöillä ja Jannelle kivasta viikonlopusta :) Otetaanhan taas pian uudestaankin näitä tällaisia viikonloppuja. Palkitsimme Johanna Rop-roudari pokaalilla. Hän hoitaa niin hienosti aina auton pakkaamisen ja me vaan seisotaan vieressä !! Kiitos Rop-roudari!!

Lisää kuvia näyttelystä löydät tästä 


PU2 Rowntree Jack In The Box
PU3 vara-Sert Wastage's Best Allround
ROP SERT PN1 Grouseseeker's Summer Sunstar
PN2 vara-SERT New Design's Virtual Dancer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti